Uutiset / News

25/10/2016

Teostoryn haastattelu ja apua arkeen

Konkurssi Recordsin omistajaa Jaana Karilaa haastateltiin levy-yhtiön toimintaan liittyen Teoston Teostory-nimiseen nettilehteen. Lue koko juttu täältä: http://www.teosto.fi/teostory/konkurssi-records

Lisäksi Konkurssin arjessa apuna on toukokuun alkuun asti harjoittelija Suvi Lähteenmäki. Suvi on musiikkitieteiden opiskelija, jonka voi löytää niin laulu- kuin soittoharrastusten parista tai viikonloppuisin Millbrook Musiikista myyjän hommista.

13/10/2016

Color Dolorilta pieni intiimi kapina virheettömyyttä vastaan

Color Dolorilta julkaistiin tänään arkistojen kätköistä musiikkivideo bändin viimeisimpään Wonderchild -singleen. Vuosi sitten, videota tehdessään, Color Dolorin laulaja Stina Koistinen ja hänen ystävänsä Anna Nuotio heittäytyivät videon tekoon täydellä sydämellä kappaleen sanomaa noudattaen. Stina kertoo kuvaussessioista seuraavaa: ”Wonderchild -video kuvattiin rakkaan ystäväni Annan kotona. Halusin, että videossa näytetään haavoittuvaa, muuttuvaa, kestävää, oikeaa ihmiskehoa. Nykyaikana julkisuudessa oleva ihontäyteinen kuva on virheetöntä ja epäluonnollista, joten tämä video on pieni intiimi kapina.”

Color Dolor on julkaissut Konkurssi Recordsin kautta albumit Cuckoo in a Clock (2013) ja Wonderchild (2015). Tällä hetkellä bändi äänittää seuraavaa albumiaan. Keikoilla Colorit voi nähdä 29.10.2016 Match & Fuse -festivaalin lavalla Lontoossa tai täällä kotimaassa 14.12.2016 Olohuoneklubilla Helsingissä.

KATSO VIDEO TÄÄLTÄ: https://youtu.be/EchPIDjhUH0

Color Doloriin kuuluu:
Stina Koistinen, laulu                                                    
Nicolas ”Leissi” Rehn, kitara                                        
Joonas Kasurinen, koskettimet                                     
Eeti Nieminen, rummut                                                     
Antti Kivimäki, basso                                                            

Nettisivut: www.colordolor.com
Facebook: www.facebook.com/ColorDolor
Instagram: www.instagram.com/ColorDolor
Twitter: www.twitter.com/ColorDolor
Youtube: www.youtube.com/user/ColorDolor

Lisätiedot: Jaana Karila/Konkurssi Records
jaana@konkurssirecords.fi
www.konkurssirecords.fi 

Keikat: Alt Agency & Management
Esa Tontti, 044 563 1430, esa@altagency.fi
www.altagency.fi

Jakelu
: Playground Music
+358 10 292 0500
www.playgroundmusic.fi

16/9/2016

Color Dolor luo nahkaansa: uusia soittajia mukaan

Color Dolor on luonut nahkansa ja mukaan bändiin on hypännyt syksyn aikana uusia soittajia. Rumpali Essi Niemisen keskittyessä taidenopintoihinsa on hänen tilalleen tullut rumpaliksi Essin veli Eeti Nieminen. Uutta näkökulmaa Color Dolorin äänimaailmoihin tuovat myös basisti Antti Kivimäki ja koskettimia soittava Joonas Kasurinen. Uuden kokoonpanon voit nähdä ensimmäistä kertaa livenä sunnuntaina 18.9.2016 uuden musiikkiklubin, G Livelabin, lavalla (http://www.glivelab.fi/). Tämän vuoden puolella Color Dolor soittaa myös ainakin 29.10.2016 Match & Fuse tapahtumassa Lontoossa ja 14.12.2016 Olohuoneklubilla Gloriassa.

Color Dolor:
Stina Koistinen,
laulu
Nicolas ”Leissi” Rehn
, kitara
Joonas Kasurinen
, koskettimet
Eeti Nieminen, rummut
Antti Kivimäki, basso

Nettisivut, www.colordolor.com

Facebook, www.facebook.com/ColorDolor
Instagram, www.instagram.com/ColorDolor

Twitter, www.twitter.com/ColorDolor
Youtube, www.youtube.com/user/ColorDolor



Haastattelut
Konkurssi Records
jaana@konkurssirecords.fi
www.konkurssirecords.fi

Keikat
Alt Agency & Management
Esa Tontti, 044 563 1430, esa@altagency.fi
www.altagency.fi

Jakelu
Playground Music
www.playgroundmusic.fi
+358 10 292 0500

9/3/2016

Onko sotkettu tiet paratiisiin?

Kapeat polut ja uomat, voisiko joku luoda tiet niistä uudelleen? Onko sotkettu tiet paratiisiin?”, kysyy Johannes Raitjoki tänään 11.3.2016 julkaistavassa Tiet paratiisiin -kappaleessa. Tiet paratiisiin kertoo menetetyistä mahdollisuuksista, kommunikaatiovaikeuksista ja kaikista niistä epävarmuuden tunteista, joita meissä herää, kun epäilemme parisuhteemme toimivuutta.
Tiet paratiisiin -kappaleen uuden musiikkivideon voit katsoa YouTubesta:
http://bit.ly/YouTube_TietParatiisiin

Johannes Raitjoelta julkaistiin 19.2.2016 tiivis, neljän kappaleen EP nimeltään Oleva, tuleva, mennyt. Tämä Hämeenkyröstä kotoisin oleva ja nykyisin Ylöjärvellä vaikuttava laulaja-lauluntekijä tulkitsee arkista elämää rehellisesti ja avoimesti, turhia kikkailematta.

KEIKKOJA:
12.3.2016 Bar Backyard, Ylöjärvi klo 22.30 (Duo Johannes & Laura)
18.3.2016 Izakaya Nomu, Tampere klo 20.00 (Duo Johannes & Laura)
29.7.2016 Hämyfestarit, Hämeenkyrö, Johannes Raitjoki (+bändi)

KUUNTELE KAPPALE & LATAA TÄÄLTÄ:
Tie paratiisiin YouTube:
http://bit.ly/YouTube_TietParatiisiin 
Tiet paratiisiin iTunes: http://bit.ly/iTunes_TietParatiisiin 
Tiet paratiisiin Spotify: http://bit.ly/Spotify_TietParatiisiin

JOHANNES RAITJOKI MUSIIKKIVIDEOT:

Musta sade: http://bit.ly/YouTube_MustaSade
Ohikiitävä elämä: http://bit.ly/YouTube_OhikiitavaElama

JOHANNES RAITJOKI:
Nettisivut:
www.johannesraitjoki.fi
Facebook: www.facebook.com/JohannesRaitjokiMusic
Twitter: www.twitter.com/JRaitjoki
Instagram: www.instagram.com/johannesraitjoki/
YouTube: http://bit.ly/MustaSade_YouTube


Levy-yhtiö, lisätiedot & haastattelut:           

Jaana Karila/Konkurssi Records
jaana@konkurssirecords.fi
www.konkurssirecords.fi                                                                                                  

Jakelu:
Playground Music

+358 10 292 0500
www.playgroundmusic.fi

19/2/2016

Johannes Raitjoelta EP - Oleva, tuleva, mennyt

Johannes Raitjoelta julkaistaan tänään 19.2.2016 tiivis, neljän kappaleen EP nimeltään Oleva, tuleva, mennyt. Kyseiseltä EP:ltä tulee löytymään aiemmin julkaistut Ohikiitävä elämä ja Musta sade sekä kaksi uutta, aiemmin julkaisematonta kappaletta.

"En lähtenyt kirjoittamaan kappaleiden tekstejä suojamuurit päällä, annoin palaa niin kuin asiat ovat. Sain sillä tavalla kappaleisiini juuri sitä syvyyttä ja tunnelmaa missä olen omimmillani", Johannes kertoo.

Edelliseen singleen Musta Sade löytyy musiikkivideo YouTubesta.

Oleva, tuleva, mennyt -EP:stä julkaistaan myös samana päivänä instrumentaaliversio ilahduttamaan laulajia.

Tulevia keikkoja:
27.2.2016. Public House Huurre, Tre Klo: 22.00 (Duo Johannes & Laura)
12.3.2016. Bar Backyard, Ylöjärvi Klo: 22.30 (Duo Johannes & Laura)

Oleva, tuleva, mennyt EP:

iTunes: http://bit.ly/iTunes_OlevaTulevaMennyt
Spotify: http://bit.ly/Spotify_OlevaTulevaMennyt
Äxä: http://bit.ly/X_OlevaTulevaMennyt

Oleva, tuleva, mennyt Instrumental -versio:
iTunes: http://apple.co/1TkCMBP
Spotify: http://bit.ly/Spotify_OlevaTulevaMennyt


JOHANNES RAITJOKI
Nettisivut:
www.johannesraitjoki.fi
Facebook: www.facebook.com/JohannesRaitjokiMusic
Twitter: www.twitter.com/JRaitjoki
Instagram: www.instagram.com/johannesraitjoki/
Youtube: http://bit.ly/MustaSade_YouTube


Levy-yhtiö, lisätiedot & haastattelut:                                                                  

Jaana Karila/Konkurssi Records                                                                          
jaana@konkurssirecords.fi                                                                                    
www.konkurssirecords.fi                                                                                        

Jakelu:
Playground Music
www.playgroundmusic.fi
+358 10 292 0500