Yritys / The Company

Konkurssi Records on vuonna 2011 perustettu helsinkiläinen levy-yhtiö, jota pyörittää levy-yhtiöbisneksen naisvahvistus Jaana Karila

 ”Vuosia haaveena oli perustaa oma riippumaton levy-yhtiö, jonka kautta olisi mahdollista julkaista juuri sellaista musiikkia, mihin itse uskon. Olen onnellinen, että minulla oli rohkeutta toteuttaa haaveeni. Haluan luoda mahdollisuuden ja kanavan siihen, että uutta musiikkia saadaan kuuntelijoille asti. Levy-yhtiön perustaminen on minulle keino tukea musiikin tekemistä ja käyttää jo kertynyttä osaamistani suomalaisen musiikkibisneksen hyväksi”, kertoo Konkurssi Recordsin omistava Jaana Karila.

”Konkurssi Recordsin nimi on ironinen kommentti ja vastalause levy-yhtiöiden kuolemasta ja ylipäätään musiikkialan laskusuhdanteesta alati käytävälle negatiivissävytteiselle keskustelulle. Itse uskon, että hyvä musiikki tulee aina kiinnostamaan ihmisiä. Näen musiikkialan tulevaisuuden valoisana, vaikka isoja haasteita onkin selätettävänä”, Karila toteaa ja lisää: ”Tarkoitukseni on keskittyä julkaisemaan musiikkia, joka innostaa minua ja tehdä se artistia kunnioittaen, hyvässä yhteistyössä. Artistivalinnoissa luotan paljolti intuitioon. Toivon, että ihmiset osaisivat arvostaa kotimaisuutta kuunteluvalinnoissaan ja musiikkia ostaessaan tukisivat suomalaisia yrityksiä ja artisteja."

Ensimmäisen toimintavuoden aikana Konkurssi Recordsissa oli toisena osakkaana J Salonen, mutta J:n halutessa keskittyä muihin asioihin elämässään siirtyi Karila yksin vetämään yritystä.

Yrityksen ensimmäinen julkaisu oli The Irrationalsin ”Hold Your Horses” -debyyttialbumi. Sen jälkeen on albumeita tullut Color Dolorilta, Rinaldi Luhtala Jazz Projectilta, MIAU:lta, Kaarina Salonen Bandiltä ja Johannes Raitjoelta.

”Naismusiikintekijöiden ja ylipäätään musiikkibisneksessä työskentelevien naisten asiat ovat sydäntäni lähellä tietenkin jo pelkästään oman sukupuoleni takia. Olisi hienoa, jos naiset löytäisivät myös musiikin julkaisubisneksen ja levy-yhtiötoiminnan. Uskon ja toivon, että joidenkin vuosien kuluttua meitä olisi muitakin yrittäjiä kuin minä,” Karila pohtii.

Vaikka digitaalinen maailma asettaakin Jaanan mielestä haasteita indie-levy-yhtiöiden pärjäämiselle, kokee hän silti, että musiikkielämä Suomessa kaipaa myös pieniä julkaisijoita monipuolistamaan markkinoiden tarjontaa, joka on yli 90-prosenttisesti isojen levy-yhtiöiden hallitsemaa. "Kaikki artistit eivät halua olla osa isoja, monikansallisia yrityksiä, vaan mieluummin tekevät töitä pienen, kotimaisen ja sitoutumattoman julkaisijan kanssa", Jaana toteaa. "On kaikkien etu, että artisti löytää levy-yhtiön, jossa musiikki saa kukkia ja arvomaailmat kohtaavat. Uskon, että silloin syntyy myös musiikkia ja juttuja, jotka koskettavat ihmisiä".

*************************************************************************************************************************

About the company

Konkurssi Records is a Helsinki-based independent record company led by Finnish record industry's female reinforcement Jaana Karila:

”For years I'd been dreaming of my own record company that would make it possible for me to release just the kind of music I myself believe in. I'm happy to have had the courage to take action. My aim is to create a channel for fresh music to get through to people and Konkurssi Records is a way for me to support new music and use my skills for the benefit of Finnish record industry.”

”The name 'Konkurssi (bankruptcy) Records' is an ironical statement aimed at all the negative comments regarding the slow death of record companies and the downhill of music industry in general. I believe that good music will never go unnoticed. Despite big challenges, I see the future of music industry as a bright one”, Jaana says, adding: ”My purpose is to release music that I get inspired by, and I'm all about respecting and working on common ground with the artists. I'm highly relying on intuition. When listening to and buying music, I'd love to see more people navigate towards and appreciate local artists and companies.

During its first year in business, Konkurssi Records was co-owned by Karila and J Salonen. The ownership has since been transferred to Karila.

Konkurssi Records' first ever release was ”Hold Your Horses”; the debut album by The Irrationals. Since then there has been a multitude of other releases, including albums, singles and EP's by Color Dolor, Rinaldi Luhtala Jazz Project, MIAU, Kaarina Salonen Band and Johannes Raitjoki.

Says Karila: ”I find female musicians' and female music industry workers' causes important; not least because I'm a woman myself. It would be great if more women got into music publishing and record releasing here in Finland. I hope – and believe – that in a couple of years' time there will be more of us around.”

Even though Jaana feels that the digital world makes it difficult for indie labels to hold their own, she thinks that music life in Finland still needs small record companies to provide an option for the other 90 % of releases major companies put out: "Not every artist wants to be a part of a multi-national corporation, but rather works with a small, domestic independent record company. If an artist finds a place with values that match his/her own, music will have the chance to thrive and everyone profits. I believe this is when touching and interesting things start to happen."