30/9/2013

3D-musiikkivideo "Ones in the Woods" Color Dolorilta julkaisuun

Kokeellista popmusiikkia soittava Color Dolor julkaisi 26.09 Hannu Aukian ohjaaman uuden musiikkivideon "Ones in the Woods" Saksassa Reeperbahn Festivaaleilla. Kappaleesta tehty single julkaistaan 11.10.2013.
Video on tuotettu ensimmäisenä maailmassa kotimaisella Z Vector -ohjelmistolla, joka mahdollistaa kolmiulotteisen videokuvan ja efektien tuottamisen tavallisesti lähinnä peliohjaimena tunnetulla Microsoft Kinect -syvyyskameralla. "Z Vector on reaaliaikaisen kuvamanipulaation mahdollistava ohjelma, kuvaustilanteessa siis voimme 'soittaa' kappaleen mukana erilaisia efektejä ja kikkoja musiikkivideoon," kertoo videon ohjaaja Hannu Aukia. Hänet tunnetaan kokeellisista videoistaan ja hän on tehnyt videoita mm. Cheekille, Pariisin Keväälle ja Sannille. Vuonna 2012 Aukia voitti Oulun Musiikkivideofestivaalien Kultapumpeli -palkinnon parhaan musiikkivideon ohjauksesta. Aikaisemmin Z Vectoria on käytetty musiikkivideon teossa vain kerran, kun ohjelmiston suunnitelleet Julius Tuomisto ja Janne Karhu käyttivät sen esiversiota mainetta niittäneen "Scars" -videon tekemiseen Phantom -elektroduolle.

Vuonna 2011 perustettu Color Dolor on löytänyt vahvasti improvisaatioon nojaavan tekemisen kautta oman työskentelytapansa. Lumoavat rytmit yhdistyvät saumattomasti jännittäviin melodioihin luoden lohdullisia harmonioita. Villit vokaalit, efektoitu trumpetti, avaramielinen kitaransoitto ja grunge-henkinen rumpalointi luovat raikkaan ja rajattoman äänimaiseman. Esikoisalbumi ‘Cuckoo in a Clock´ ilmestyi kesäkuussa 2013 keräten joukon ylistäviä arvosteluja.

“Harvoin törmää debyyttilevyyn, jolla yhtye hallitsee suvereenisti kaikenlaiset tunnelmoinnit, rikkoo rajoja rohkeasti, kuulostaa itseltään ja räjäyttää potin. Ehdottomasti vuoden positiivisin yllätys."  5/5 Rumba (6/2013)
“Tähän mennessä ilmestyneistä levyistä vuoden paras debyyttialbumi.” 4/5 Soundi (6/2013
"Color Dolorin rohkea debyytti on tuore, omaperäinen ja hyvin tuotettu skandinaavisen tyylin musiikkierikoisuus." Keskisuomalainen (29.6.2013)
“Kappale on kerta kaikkiaan uskomaton!" Singin' Drunken Lullabies -blogi What is Left? -kappaleesta.
"Color Dolorin suurin vahvuus on sen soundi, joka ei apinoi mitään olemassa olevaa yhtyettä, mutta pysyy kokeellisuudestaan huolimatta helposti lähestyttävänä.” Rumba (3/2013) 
"Tulevaisuuden megatähti" HS NYT-liite (33/2012)

Stina Koistinen – laulu, Jan Wälchli - trumpetti & efektit, Nicolas Rehn - kitara & efektit,
Ilkka Tolonen – rummut

www.colordolor.com 
www.facebook.com/colordolor
http://www.facebook.com/colordolor
www.youtube.com/colordolor
http://www.youtube.com/colordolor
www.twitter.com/colordolor

Takaisin