10/12/2013

MIAU mukana Uuden Musiikin Kilpailussa

MIAU on yksi kahdestatoista kilpailijasta, jotka valittiin mukaan Yleisradion järjestämään Uuden Musiikin Kilpailuun. Yhtye on mukana kappaleella nimeltä God/Drug, jonka on säveltänyt ja sanoittanut bändin rumpali Anu Kaukola, sovituksesta vastasi yhtye ja Erno Laitinen. Kappaleen voi kuulla osoitteessa http://yle.fi/aihe/umk2014/miau. Hyvässä nosteessa olevan helsinkiläistrion ensimmäinen albumi julkaistaan keväällä 2014.

Uuden Musiikin Kilpailu on kaikille musiikintekijöille avoin kilpailu, jossa etsitään Suomen parasta uutta biisiä. Tuomareina nähdään tänä vuonna Aija Puurtinen, Toni Wirtanen, Redrama ja Tomi Saarinen. Tänä vuonna UMK vastaanotti 420 demoa. Kilpailuun valitusta kahdestatoista kilpailijasta kahdeksan pääsee Espoon Barona Areenalla 1. helmikuuta järjestettävään finaaliin, jonka voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa Tanskan Kööpenhaminassa toukokuussa 2014. Lisää aiheesta löytyy osoitteesta http://yle.fi/aihe/umk2014.

Konkurssi Recordsille levyttävä MIAU on kolmen naisen trio, jonka juuret ovat indierockissa ja pää tukevasti popin pilvilinnoissa. Lopputulos on kesyttömillä kitaroilla, kolmen laulajan stemmoilla ja häpeilemättömillä elektronisen musiikin vaikutteilla höystettyä punk-poppia, jonka koukut jäävät kaikumaan senkin jälkeen kun lava tyhjenee. MIAU on ehtinyt lupaavasti alkaneen lyhyen uransa aikana julkaista MIAU-EP:n, voittaa Red Bull Garage -bändikilpailun, keikkailla niin Baltian kiertueella, Flow-festivaaleilla kuin Lost In Musicissa ja äänittää Erno Laitisen kanssa materiaalia tulevalle albumilleen.

 
MIAU on julkaissut syksyn aikana kaksi lohkaisua tulevalta albumilta. Suoraan aivokuoren ytimeen tykittävä single Yes Means No ja The Ramonesin Pet Sematary -kappaleen uudenlainen lähes a cappella -sovitus valottavat yhtyeen aiempaa monipuolisempaa musiikillista suuntaa. 
 
 
********************************************************************************
 
KUUNTELE SYKSYN SINKUT


*******************************************************************************



MIAU KEIKALLA

04/04/2014 Helsinki, Bar Loose

05/04/2014 Hyvinkää, Jalostamo 

19/07/2014 Loviisa, Backyardrock

MIAU =

Anu Kaukola (rummut, laulu)

Henna Juvonen (kitara, laulu) 

Susanna Tikkanen (basso, keyboard, laulu)

LINKIT
Verkkosivut: www.miautheband.fi

Instagram & Twitter @miautheband

LISÄTIEDOT & HAASTATTELUT

Stella Harasek / Mellakka Helsinki

044 505 7444

stella@mellakkahelsinki.fi

www.mellakkahelsinki.fi


Takaisin