24/1/2014

Jumalallista huumetta tanssin muodossa - MIAU julkaisi God/Drug -singlen ja videon

Helsinkiläisen poptrio MIAUn uusi musiikkivideo God/Drug on ensi-esityksessä Ilta-Sanomien sivuilla loppuviikon ajan. Single on julkaistu tänään myös digitaalisesti Konkurssi Recordsin kautta ja on saatavilla musiikkikaupoista instrumentaali- ja karaokeversioiden kera. Uuden Musiikin Kilpailuun sävelletyn kappaleen videolta voi bongata vierailijoiden joukosta mm. Timi LexikoninJohanna Koivun (Elonkerjuu) sekä Antti Koivulan (My First Band). Videon on ohjannut Teemu Keisteri, joka löytyy myös mm. Finnish Guy Dancing -YouTube-hitin takaa. 

MIAU kilpailee tulevana lauantaina finaalipaikasta UMK:n semifinaalilähetyksessä. Kilpailun voittaja tulee edustamaan Suomea Euroviisuissa Tanskan Kööpenhaminassa toukokuussa 2014. Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://yle.fi/aihe/umk2014.
 
Kisakappaleen God/Drug on säveltänyt yhtyeen rumpali Anu Kaukola ja sanoittanut Anu Kaukola ja yhtyeen kitaristi Henna Juvonen. Sovituksesta vastaa MIAU ja Erno Laitinen. Kappaleesta voi kuunnella näytteen osoitteessa http://yle.fi/aihe/umk2014/miau. Helsinkiläistrion ensimmäinen albumi julkaistaan keväällä 2014.
 
Konkurssi Recordsille levyttävä MIAU on kolmen naisen trio, jonka juuret ovat indierockissa ja pää tukevasti popin pilvilinnoissa. Lopputulos on kesyttömillä kitaroilla, kolmen laulajan stemmoilla ja häpeilemättömillä elektronisen musiikin vaikutteilla höystettyä punk-poppia, jonka koukut jäävät kaikumaan senkin jälkeen kun lava tyhjenee. MIAU on julkaissut viime syksyn aikana kaksi lohkaisua tulevalta albumilta. Suoraan aivokuoren ytimeen tykittävä single Yes Means No ja The Ramonesin Pet Sematary -kappaleen uudenlainen lähes a cappella -sovitus valottavat yhtyeen aiempaa monipuolisempaa musiikillista suuntaa.  
 
********************************************************************************
 
KUUNTELE SYKSYN SINKUT:
KATSO MIAUN VIDEOT:
 
********************************************************************************
 


MIAU KEIKALLA

25/01/2014 Helsinki, Peacock, UMK-Semifinaali
04/04/2014 Helsinki, Bar Loose

05/04/2014 Hyvinkää, Jalostamo 

09/05/2014 Helsinki, Lebonk Music Machine
19/07/2014 Loviisa, Backyardrock
 
MIAU =

Anu Kaukola (rummut, laulu)

Henna Juvonen (kitara, laulu) 

Susanna Tikkanen (basso, keyboard, laulu)
 
LINKIT
Verkkosivut: www.miautheband.fi

Instagram & Twitter  @miautheband
 
LISÄTIEDOT & HAASTATTELUT

Stella Harasek / Mellakka Helsinki

044 505 7444

stella@mellakkahelsinki.fi

www.mellakkahelsinki.fi

 
LEVY-YHTIÖ
Jaana Karila/ Konkurssi Records  

jaana@konkurssirecords.fi 

 
KEIKAT
Heli Hannula / My Music Agency

050 330 4181


www.mymusicagency.fi

 
JAKELU
Playground Music
www.playgroundmusic.fi

Takaisin