Uutiset / News

24/4/2012

The Irrationalsilta uusi Years Rollin’ –single ja musiikkivideo

Kevään kunniaksi The Irrationalsin Hold Your Horses - albumilta on julkaistu kolmas single Years Rollin’

Kakkosraitana sinkulta löytyy Years Rollin’ feat Petteri Sariola, joka on itse asiassa alkuperäinen versio kappaleesta. Biisi syntyi noin viisi vuotta sitten The Irrationalsin vielä ollessa Totte Rautiaisen ja Tyko Haapalan hiphop-duo, josta yhtyeen värikäs tarina sai alkunsa.
Biisi on sittemmin sovitettu lopulliseen muotoonsa bändin nykyisellä kokoonpanolla.

Years Rollin’ –musiikkivideo on myös tehty ja näkyvissä Youtubessa. Videolla päästään The Irrationalsin mukaan viimeisimmän kolmen vuoden aikana tehdyille keikkareissuille niin Suomeen kuin Baltiaan. Kyseisestä videosta  julkaistaan myös lähiaikoina instrumentaali ”Karaoke” versio sekä ”Sing a long” versio, jonka tahtiin kuka tahansa voi yrittää olla oman elämänsä artisti.

The Irrationalsin debyytti Hold Your Horses julkaistiin viime syksynä ja useiden kriitikoiden ylistämä albumi kipusi Suomen virallisen listan sijalle 14. Tänä vuonna albumi palkittiin Vuoden levynä arvostetussa Funky Awards –gaalassa.
The Irrationals on monissa liemissä marinoituneista erikoismiehistä koostuva joukko, jonka räyhäkäs karavaani tarjoilee kattauksen hiphopilla maustettua rytmimusaa kebabrockista rautalangan ja foxtrotin kautta autotalliräimeeseen.

The Irrationals tunnetaan railakkaista live-keikoistaan ja ennen kesän festivaaleja bändi nähdään alla mainituilla paikkakunnilla: 

The Irrationals keikoilla:

29.4.2012, 45 Special, Oulu

30.4.2012, Wappulounas, Ruka

12.5.2012, Nordischer klang, Greifswald
(Germany)

13/2/2012

"Hold Your Horses" vuoden 2011 paras albumi!

The Irrationalsin "Hold Your Horses" levy voitti vuoden 2011 paras albumi palkinnon Funky Awardseissa!
 Funky Amigos ry:n (www.funk.fi) järjestämässä tilaisuudessa palkittiin menneen vuoden 2011 parhaita tuotoksia. The Irrationals oli gaalassa ehdolla "My Baby" sävellyksellä vuoden kappaleen tekijäksi ja vuoden bändiksi. Lisäksi yhtyeen saksofonisti Antti Hynninen oli ehdolla vuoden artistiksi.

Seuraavaksi Konkurssi Recordsilla on suunnitelmissa julkaista vielä yksi single kyseiseltä Hold Your Horses -albumilta. Kevään aikana julkaistava single tottelee nimeä "Years Rollin".

8/2/2012

MIAUn single "Nightwalkers" julkaistiin 6.2.2012

Post punk -trio MIAU julkaisi debyyttisinglensä maanantaina 6.2.2012.
Helsinkiläinen MIAU on huoleton tyttötrio, jonka juuret ovat indierockissa ja pää tukevasti popin pilvilinnoissa. Lopputulos on kesyttömillä kitaroilla ja kolmen laulajan stemmoilla höystettyä post punkia, jonka popkoukut jäävät kaikumaan senkin jälkeen kun lava tyhjenee.

MIAUn muodostaa Henna Juvonen (kitara), Susanna Tikkanen (basso) ja Anu Kaukola (rummut). Mikrofonin varressa heiluvat kaikki vuorollaan, joten laulua voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi bändin instrumenteista. Kokoonpano kirjoittaa rehellisiä popkappaleita reilulla annoksella asennetta ja särmää. Yhtyeen tarttuvilla riffeillä ratsastavaa musiikkia on verrattu muun muassa Skunk Anansieen, The Breedersiin ja Queens Of The Stone Ageen. Trion motto on luottaa itseensä ja virheiden voimaan - niiden kohdalla pitää vain huutaa lujempaa.

Nightwalkers -kappale löytyy lähes kaikista digitaalisen musiikin kauppapaikoista (katso lista kauppapaikoista Konkurssi Recordsin nettisivujen "Osta"-osiosta)
Neljä kappaletta sisältävä EP näkee päivänvalon 13. huhtikuuta 2012.

25/1/2012

Konkurssi & MIAU aloittavat yhteistyön

Konkurssi Records ja MIAU-bändi ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. MIAUn ensimmäinen single "Nightwalkers" julkaistaan 6.2.2012 ja kokonainen MIAU nimeä kantava EP 13.4.2012.

MIAU on kolmen laulajattaren muodostama yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat Lo-fi indierockissa, kuorrutettuna punkilla, popilla, rockilla ja mieleenjäävillä riffeillä. Koska bändissä on 3 laulajaa, ovat stemmat ja laululliset melodiat tärkeässä osassa bändin musiikkia. MIAUssa kaikki myös säveltävät kappaleita. Joukkio ei ota itseään turhan vakavasti, mistä kertoo sekin, että instrumenttivalinnat yhtye teki fiilispohjalta arpomalla. Naiselliseen tapaan asiat & soittimet on kuitenkin nyt otettu haltuun ja EP:llinen kappaleita on valmiina julkaisuun.

MIAU on:
Henna Juvonen - Kitara, laulu
Anu Kaukola - Rummut, laulu
Susanna Tikkanen - Basso, laulu

26/12/2011

Kaarina Salonen Band julkaisee EP:n.

Kaarina Salonen Bandin "Aika lähteä - lauluja Kaarina Saloselta" julkaistaan fyysisenä EP:nä alkuvuodesta 2012. Digitaalisesti kyseinen Ep on jo saataville kaikista digitaalisen musiikin kauppapaikoista.

Kaarina Salonen Band koottiin yhteen varta vasten äänittämään lauluntekijä Kaarina Salosen lauluja. Kaarinan veljenpoika ja EP:llä soittava J Salonen toimi projektissa vetäjänä.
Aluksi suunnitelmissa oli äänittää Kaarinan kappaleita vain muistoksi sukulaisille, mutta valmiit kappaleet alkoivatkin elää niin vahvasti omaa elämää ja niistä tuli niin koskettavia, että Konkurssi Records, yhdessä Kaarina Salosen kanssa, päättikin julkaista ne myös muiden kuultavaksi.

Projekti on kunnianosoitus Kaarinan hienoille kappaleille, jotka muuten olisivat jääneet julkaisematta ja erityisesti kunnianosoitus elämälle.