Uutiset / News

30/9/2013

3D-musiikkivideo "Ones in the Woods" Color Dolorilta julkaisuun

Kokeellista popmusiikkia soittava Color Dolor julkaisi 26.09 Hannu Aukian ohjaaman uuden musiikkivideon "Ones in the Woods" Saksassa Reeperbahn Festivaaleilla. Kappaleesta tehty single julkaistaan 11.10.2013.
Video on tuotettu ensimmäisenä maailmassa kotimaisella Z Vector -ohjelmistolla, joka mahdollistaa kolmiulotteisen videokuvan ja efektien tuottamisen tavallisesti lähinnä peliohjaimena tunnetulla Microsoft Kinect -syvyyskameralla. "Z Vector on reaaliaikaisen kuvamanipulaation mahdollistava ohjelma, kuvaustilanteessa siis voimme 'soittaa' kappaleen mukana erilaisia efektejä ja kikkoja musiikkivideoon," kertoo videon ohjaaja Hannu Aukia. Hänet tunnetaan kokeellisista videoistaan ja hän on tehnyt videoita mm. Cheekille, Pariisin Keväälle ja Sannille. Vuonna 2012 Aukia voitti Oulun Musiikkivideofestivaalien Kultapumpeli -palkinnon parhaan musiikkivideon ohjauksesta. Aikaisemmin Z Vectoria on käytetty musiikkivideon teossa vain kerran, kun ohjelmiston suunnitelleet Julius Tuomisto ja Janne Karhu käyttivät sen esiversiota mainetta niittäneen "Scars" -videon tekemiseen Phantom -elektroduolle.

Vuonna 2011 perustettu Color Dolor on löytänyt vahvasti improvisaatioon nojaavan tekemisen kautta oman työskentelytapansa. Lumoavat rytmit yhdistyvät saumattomasti jännittäviin melodioihin luoden lohdullisia harmonioita. Villit vokaalit, efektoitu trumpetti, avaramielinen kitaransoitto ja grunge-henkinen rumpalointi luovat raikkaan ja rajattoman äänimaiseman. Esikoisalbumi ‘Cuckoo in a Clock´ ilmestyi kesäkuussa 2013 keräten joukon ylistäviä arvosteluja.

“Harvoin törmää debyyttilevyyn, jolla yhtye hallitsee suvereenisti kaikenlaiset tunnelmoinnit, rikkoo rajoja rohkeasti, kuulostaa itseltään ja räjäyttää potin. Ehdottomasti vuoden positiivisin yllätys."  5/5 Rumba (6/2013)
“Tähän mennessä ilmestyneistä levyistä vuoden paras debyyttialbumi.” 4/5 Soundi (6/2013
"Color Dolorin rohkea debyytti on tuore, omaperäinen ja hyvin tuotettu skandinaavisen tyylin musiikkierikoisuus." Keskisuomalainen (29.6.2013)
“Kappale on kerta kaikkiaan uskomaton!" Singin' Drunken Lullabies -blogi What is Left? -kappaleesta.
"Color Dolorin suurin vahvuus on sen soundi, joka ei apinoi mitään olemassa olevaa yhtyettä, mutta pysyy kokeellisuudestaan huolimatta helposti lähestyttävänä.” Rumba (3/2013) 
"Tulevaisuuden megatähti" HS NYT-liite (33/2012)

Stina Koistinen – laulu, Jan Wälchli - trumpetti & efektit, Nicolas Rehn - kitara & efektit,
Ilkka Tolonen – rummut

www.colordolor.com 
www.facebook.com/colordolor
http://www.facebook.com/colordolor
www.youtube.com/colordolor
http://www.youtube.com/colordolor
www.twitter.com/colordolor

17/9/2013

MIAUlta tulossa uusi single 4.10.2013.

Ihanat kissat, eli MIAU, ovat julkaisemassa 4.10.2013  ensimmäisen singlen keväällä 2014 julkaistavalta debyyttialbumiltaan. Single kantaa nimeä "Yes Means No" ja sen on tuottanut ja miksannut itse tuottajaguru Erno Laitinen. Äänityksiä on tehty niin Tanskassa Red Bullin studioilla kuin kotoisasti Inkfish studion tiloissa Helsingissä. Kappale on MIAUn rumpalin Anu Kaukolan sävellys/ sanoitus ja bändi on tehnyt yhdessä sovituksen.
MIAU on myös lähdössä Baltian turneelle 24-27.10.2013 johon sinunkin on mahdollista lähteä mukaan! Lisätiedot osoitteesta: http://wannabetours.fi/matkat/kissanpennut-maailmalla/

7/6/2013

"Cuckoo in a Clock" ennakkoon kuultavissa Rumban nettisivuilla

Color Dolorin "Cuckoo in a Clock" nyt ennakkokuuntelussa Rumban nettisivuilla:

http://www.rumba.fi/ennakkokuuntelussa-color-dolor-bjorkia-taiderockia-kate-bushia-ja-kaikenlaista-samassa-paketissa-36197/

Orkesterin laulaja Stina Koistinen on myös käynyt kirjoittamassa sinne taustoja kappaleista ja pieniä yksityiskohtia matkan varrelta.

6/6/2013

Color Dolorin levy ennakkoon tilattavissa

14.6. lähenee ja Color Dolorin "Cuckoo in a Clock" levy on nyt tilattavissa julkaisupäiväksi kotiin Levykauppa Äxän kautta. Mikäli haluat levyn digitaalisesti julkaisupäiväksi, se onnistuu Itunesin ennakkotilauksen kautta.

Tilaa levy tästä linkistä: http://äx.fi/P361013

Digitaalisesti voit tilata levyn ennakkoon Itunesin kautta.

Tilaa levy tästä linkistä: https://itunes.apple.com/fi/album/cuckoo-in-a-clock/id653279289

Bändin keikkakunnon voit käydä tarkistamassa seuraavilla paikkakunnilla:

8.6 Poppari, Jyväskylä  
13.6 Match&Fuse –festivaali, Oslo (No)
14.6 Korjaamon Vintti, Helsinki 
4.7 Kajaanin Runoviikot
21.7 Mbar, Helsinki

27/5/2013

Color Dolorin käki vapautuu kellosta 14.6.2013

Korjaamon vintillä juhlistetaan 14.6.2013 vihdoin ja viimein Color Dolorin debyyttialbumin "Cuckoo in a Clock" julkaisua.
Albumin maalailevista äänimaisemista saa pienen ennakkokurkistuksen Juliana Kontisen tekemän albumi-teaserin kautta.